Alkuun

Henkinen työ

Buddhan opetuksia
* Teema I
* Teema II
* Teema III
* Teema IV
* Teema V
* Teema VI
* Teema VII
* Teema VIII
* Teema IX
* Teema X
* Teema XI
* Teema XII

 

I Teema

Muutama viikko sitten oli Wesakin täysikuu, Buddhan syntymä-, kuolin- ja Valaistumisen muistopäivä. Myös Hänen vuosittaisen paluunsa juhlapäivä.

Tämän merkittävän hetken innoittamana ja myös kuluvan ainutlaatuisen ajan haastamana, päätimme aloittaa uuden mietiskelyohjelman, joka pohjautuu Buddhan Neljään Jaloon Totuuteen ja Hänen opettamaansa Kahdeksan-osaiseen Polkuun.

Ihmis-elämässä sielun ottaessa persoonaa hallintaansa, tapahtuu se rytmisesti spiraalinomaisesti pitkien aikojen kuluessa. Sielun päämäärää tarkasteltaessamme tässä ”sivistystyössä” lyhin järkevin perspektiivi on yksi vuosi, sillä se muodostaa ensimmäisen täyden kierroksen eri energioiden ja muutosten jatkuvassa virrassa. Tätä aikaa voimme kutsua henkiseksi vuodeksi.

Henkisen vuoden aikana määrätty, joko tietoisesti tai tiedottomasti valittu teema työstyy kuukausien aikana, jolloin erilaiset, joko haastavat, puoltavat, tukevat tai tuhoavat energiat testaavat, hiovat ja jalostavat meitä.

Buddhan kerrotaan rakastaneen, veljensä Maitreyan kanssa niin paljon ihmiskuntaa, että halusi uhrautua monien elämien aikana omista haluistaan ja keskittyä kasvattamaan itsessään tarvittavia luonteenlaatuja ja hyveitä, ollakseen kelvollinen tulevaa tehtäväänsä varten ihmiskunnan vapauttamisessa. Buddhan opetusten tunteminen länsimaissa on vasta lapsenkengissä, ainoastaan esoteerisella oppilasjoukolla on jonkinlainen tuntuma Hänen esittämäänsä viisauteen.

Mestari D.K painottaakin jatkuvasti Buddhan opetusten ja Wesak-hetken tärkeyttä ihmiskunnan elämässä.  Ehkä meidän olisi hyvä tehdä asian eteen jotakin! Tästä syystä esitämmekin pyynnön kaikille teille, Valonkantajille, että me harjoittaisimme seuraavan vuoden ajan, seuraavaan Wesak-hetkeen asti, Buddhan esimerkkien tietoista seuraamista ja Hänen Opetustensa mietiskelemistä ja käytäntöön saattamista.

Buddhan opetusten perussisältö nivoutuuNeljään Jaloon Totuuteen ja siitä johdettuun Kahdeksan-osaiseen Polkuun. Neljä ja kahdeksan tekee yhteensä 12, joka on sydänchakran terälehtien lukumäärä. Kun seuraamme opetusta kuljemme siis tavallaan Sydämen Polkua (vaikka buddhalaisuutta pidetäänkin ensisijaisesti ”pään filosophiana”) avaten tietoisuuttamme ja pää-keskuksessa olevaa sydänkeskusta.

Ensimmäisen kuukauden teema:

MURHE JA KÄRSIMYS
ja niistä vapautuminen

Buddha opettaa etteivät kolme alempaa maailmaa ole koskaan vapaita kärsimyksestä, koska meidän itsekkäät materiaan ja aineeseen keskittyneet halumme johtavat vääjäämättä kärsimykseen ja murheeseen.

Meidän tulee ottaa halu-ruumiimme kontrollin alle. Ennenpitkää saavutamme tilan, jossa pystymme olemaan haluamatta yhtään mitään, ollen tyytyväisiä, ilman aineellista tyydytystä, ammentaen lakkaamatta onnellisuutta Korkeammasta Henkisestä Todellisuudesta. Kaikkialla, kokoajan, jatkuvasti ollen yhtä Kokonaisuuden kanssa.

Tarkoituksemme on työstää teemaamme 1:den kk:n ajan (I:nen jakso on ikävä kyllä hieman lyhyempi kuin seuraavat).  Oheessa yksinkertainen mietiskely, jonka voit lisätä päivittäiseen mietiskelyysi.  Olisi sopivaa ainakin kerran päivässä mietiskellä ko. aihetta. Kirjoita vaikutelmasi ylös mietiskely-kirjaasi! Aloita tietoinen mietiskely-matkasi kohti ensivuoden Wesakia vakaudella ja hartaudella, tietoisesti harjoittaen Buddhan opetuksia.

I Mietiskely

  1. Keskittäydy hengitykseesi ja hengitä muutaman kerran Valkoista Valoa.
  2. Laula OMx3
  3. Virittäydy Aurinkoenkeliisi – Sieluusi.
  4. Virittäydy Maailman Palvelijoiden Ryhmään.
  5. Virittäydy Buddhaan ja Valaistumisen Voimiin.
  6. Mietiskele kuinka vapautat itsesi haluista, jotka johtavat murheen ja kärsimyksen noidankehään.
  7. Näe ihmiskunnan vapautuvan aineellisista haluistaan.
  8. Siunaa Valaistumisen Polku, Ihmiskunta ja Maaplaneetta.
  9. Näe kaikki Valossa ja Valona.
  10. Laula OMx3

Kirjoita vaikutelmasi ylös.